Tänä vuonna vietimme joulua Haminan mummilassa. Joulua varten kokkasin etukäteen oikeastaan vain kustavilaista saaristolaislimppua, sekä punajuuri-auralaatikkoa. Saaristolaislimpun ohjeen bongasin viime joulun alla Hesarista. Muistaakseni ohjeen antoi Antto Melasniemi. Limppu on kyllä tosi hyvää ja sitä ovat monet kehuneet. Se on sinänsä helppo leipoa, aikaa vain vierähtää nelisen tuntia. Punajuuri-auralaatikon valmistin joskus netistä nappaamani ohjeen mukaan. Ihan jees, mutta vielä etsin täydellistä ohjetta. Jos VIELÄ löytyisi joku parempi... Kuvia en ole juurikaan muistanut jouluhässäkässä ottaa, väliäkö tuolla :)
Punajuuri-aurapaistos
1 kg punajuuria
2 sipulia
125 g aurajuustoa
½ tl suolaa
pippuria
hieman rakuunaa
3 dl kermaa
Kuori punajuuret ja sipulit. Suikaloi ne veitsellä ohuiksi suikaleiksi tai raasta raastimen karkealla terällä. Sekoita sipulin ja punajuurien joukkoon mausteet isossa kulhossa. Voitele uunivuoka ja kaada seos siihen. Murenna joukkoon aurajuusto ja kaada päälle kerma. Paista kiusausta 150 asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia. Peitä vuoka foliolla jos ruoan pinta tummuu liikaa.
Tuli tässä mieleen, että punajuuret voisi ehkä keittää ensin niin sapuska valmistuisi nopeammin.
Tapaninpäivänä Lahden mummo ja ukki saapuivat meille illastamaan, tässä menyy.
(Kursivoidut ovat äitini valmistamia, muut tein itse. Sinappisilli ja maksapatee ostettiin kaupasta valmiina.)
Alkuun glögi-kuohuviinimalja (Tää muuten oli hyvää! Täytyy tehdä toistekin. Rosmariinia mulla ei ollut, eikä kuvaa tietenkään tullut otettua...)
Lohimousse
Haukimureke + kastike
Tuorejuustolla täytetyt kylmäsavulohirullat
Sinappisilli
Graavilohi
Keitetyt perunat
Sienisalaatti
Ritarijuustosalaatti
Maksapatee
Punajuuri-auralaatikko
Porkkanalaatikko
Marinoitu naudanpaisti (äidin bravuuri)
Kinkku
Lihapullat (lapsille)
Karjalanpiirakoita ja munavoita
Äidin leipomaa fenkolilla maustettua leipää
Kustavilaista saaristolaislimppua
Jälkkäriksi nautimme Aino karpalo-kinuskijätskiä sekä tilkkasen Reunalan tonttujen joulujuomaa, eli vanhempieni itse valmistamaa marjalikööriä. Myöhemmin illalla saimme kupuihimme mahtumaan vielä juustoja ja keksejä.
Tässä muutamia kuvia ja ohjeita:
Ritarijuustosalaatin mukailin tästä Pirkan ohjeesta.
muutama palanen paahtoleipää
esim. tammenlehtisalaattia
Ritari-juustoa
kypsä päärynä
sitruunan mehua
cashew-pähkinöitä
paistamiseen öljyä
Kastike:
öljyä
tilkka vettä
loraus vaaleaa balsamiviinietikkaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
- Leikkaa paahtoleivästä pieniä kuutioita ja paista ne rapeiksi öljyssä. Anna jäähtyä.
- Paahda pähkinät pannulla ja paloittele juusto.
- Revi huuhdotut salaatinlehdet laakealle vadille tai kulhoon.
- Paloittele päärynät ja purista palojen päälle heti sitruunanmehua tummumisen estämiseksi.
- Asettele salaattipedille päärynät, krutongit, pähkinät ja juusto.
- Valuta päälle kastiketta.
Lohimoussen resepti osui silmääni Hesarin ruokasivuilta. Otsikkona oli: Lohimousse on parasta. No jos se on kerran parasta, niin kyllähän sitä sitten pitää kokeilla! Ja oli kyllä hyvää. Ohje oli niin ison tuntuinen, että suosiolla puolitin sen. Ja silti moussea syötiin meillä monena päivänä. Lohimousse maistuu keitettyjen perunoiden kaverina sekä saaristolaislimpun päällä. Tässä alkuperäinen ohje, jota ei ole puolitettu.
Lohimousse
noin 200 g graavisuolattua kirjolohta
noin 200 g kylmäsavustettua kirjolohta
2 sipulia (käytin punasipulia)
2 dl kuohukermaa
1 tlk rahkaa
1 tlk kermaviiliä
1 rkl sokeria
1 tl sitruunapippuria
1/4 tl valkopippuria
½ dl silputtua tilliä
noin 3/4 tl suolaa
- Leikkaa lohet pieniksi kuutioiksi, jätä muutama viipale koristeeksi. Silppua sipulit hyvin hienoksi. Vatkaa kuohukerma löysähköksi vaahdoksi.
- Sekoita rahkan joukkoon kermaviili, lohikuutiot, sipulisilppu ja mausteet. Sekoita ainekset keskenään. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti nostellen.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Anna maustua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan ennen tarjoamista.
Vinkki: Hesarin jutussa erikseen mainittiin, että moussesta ei tule yhtä hyvä, jos sen tekee vain graavisuolatusta tai kylmäsavulohesta. Salaisuus on niiden yhdistelmä.
Tapaninpäivän kattausta. Etualalla näkyvät tuorejuustolla täytetyt kylmäsavulohirullat. Huom. myös joulupukilta saamani ihana kulho. Kiitoksia vaan pukille!
Kylmäsavulohirullat syntyivät simppelisti niin, että asettelin viipaloitua kylmäsavulohta suorakaiteen muotoon. Päälle levitin tuorejuustoa. Tällä kertaa meillä oli ruohosipulilla maustettua. Tuorejuuston sekaan olin sekoittanut hieman sitruunamehua. Rullattuani lohen pötkyläksi laitoin sen pakastimeen kohmettumaan pariksi-kolmeksi tunniksi. Sitten vaan leikataan viipaleiksi ja nautitaan :)