sunnuntai, 7. helmikuuta 2010

Hernari



Kuusivuotiaamme pyyteli, että kokkaisimme hernekeittoa. Hoitovapaalla oleva iskä oli sitten yhtenä päivänä ostanut purkkihernaria, kun kerran poika hernaria toivoi. Meitä huvitti, kun lapsiparka oli ollut ihan järkyttynyt... Hernaria purkista! Epäuskoisena hän oli purkkia hämmästellyt. Kuulemma kuitenkin purkkihernekeitto näytti ja maistui ihan "oikealta" hernekeitolta. Taitaa olla jälkikasvumme aika hyvään tottunut, kun valmisruoka näin hämmästyttää. Eikä purkkihernekeitossa mitään vikaa ole, parhaita eineksiä.

No, hernariepisodista tuli mieleen laittaa herneet likoamaan ja kokata sitä "aitoa ja oikeaa" hernaria. Hernarin kuvaaminen muuten oli hankalaa. Lautasellinen näytti niin ankealta, mutta onneksi mies auttoi stailaamisessa ja asemoi sinappituubin lautasen viereen :D Tänks!

Hernekeitto

500 g herneitä
2 litraa vettä
pala palvikinkkua
1 sipuli
2 tl suolaa
½-1 tl meiramia

- Huuhdo herneet hyvin ja pane ne likoamaan kahteen litraan kylmää vettä yön ajaksi.
- Keitä niitä sitten liotusvedessään noin tunti.
- Lisää pieniksi paloiksi kuutioitu palvikinkku ja hienonnettu sipuli.
- Jatka keittämistä vielä noin tunti.
- Lisää tarvittaessa vettä ja tarkista kypsyys.
- Mausta keitto suolalla ja meiramilla.

2 kommenttia:

  1. Tämä innoitti minutkin tekemään hernaria! Linkkasin tähän ohjeeseen omasta blogistani.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa että päädyit blogiini! Sinun soppasi on varmasti herkullista. Meillä on tämmöinen lapsiperheen miedosti maustettu versio :) Täytyypä vierailla blogissasi!

    VastaaPoista